Keravan passiivitalo
Arjen luksusta
Arjessa muutamat pienet asiat ovat ainakin minulle hyvin tärkeitä. Alla muutama asia, jotka minua ilahduttavat tällä hetkellä.
Postilaatikko ostettiin hiukan ulkonäön ja hinnan perusteella Stalan kohtuullisen uusi malli sattui meidän silmään ja oli hinnaltaan järkevä. Siinä on myös merkki saapuneelle postille, mutta ei sitä silloin ostaessa sen enempää ajateltu.
Kaikki eivät hae postia päivittäin, mutta me haemme ja vuosien saatossa olen käynyt luukulla turhaan satoja kertoja. Nyt ei enää tarvitse. Kuvassa näkyy, että kansi on avattu ja läppä kertoo postin käyneen paikalla. Pieni asia, mutta minusta todella näppärä!
Laatikko on muutenkin sopivan kokoinen, ei hillittömän suuri, mutta siihen mahtuu postia kyllä ihan riittävästi ja ulkonäkö on siro.
Kuten olen monesti aikaisemmin kertonut, on meidän talon lämmitys talvellä vesitakan varassa. Huomasin talvella, että takan oma ilmapelti ei ole täysin pitävä ja lämmin piippu sai kylmän ilman ainakin hetken aikaa kiertämään piipussa ja kylmä ilma turhaan viilensi takassa olevaa vesivaraajaa. Ratkaisin ongelman laittamalla ulkoseinän korvausilmaputken päähän muovihatun aina takan polttamisen jälkeen. Ongelma oli vain siinä, että se piti käydä ottamassa pois ennen lämmitystä ja laittaa sitten takaisin. Laiskana miehenä ratkaisun ongelman alla olevan kuvan mukaisesti. Takan sivussa on pieni katkaisija ja sen avulla tiivis sulkupelti menee moottirin avulla auki ja kiinni :)
Kommentit