Keravan passiivitalo
Betonilattian pinnoitus
Kellarin työt ovat hyvin edistyneet vaikka motivaatio on ollut hiukan hakusessa muuton jälkeen. Jotta työt edistyvät piti kodinhoitohuoneen lattia saada kuntoon, jotta kalusteet saadaan asennettua. Ostimme Solmasterin EP10 epoksipinnoitetta 01 vaalean harmaa värisävyllä.
Saman firman samalla tuotteella pinnoitimme muinoin myös alakerran varaston, mutta se oli ilman väriä, eli elävä betoni jäi näkyviin. Ajattelimme, että suurena pintana tasainen väri voisi olla kuitenkin parempi. Väri on kyllä ihan hyvä ja pinta tasainen, mutta yksi huono puoli tuli nyt esille. Pinta on aika liukas! Tämä pitää ainakin lapsiperheiden huomioida. Me ajattelimme laittaa saman pinnoitteen myös muualle alakertaan, mutta nyt epäröimme hiukan. Solmasterille juuri soitin ja he kyllä myyvät "hiekkaa", jota levitetään lattialle lisälakan laiton yhteydessä, jotta pinta ei olisi niin liukas. Pitää vielä miettiä kokeilemmeko sitä vai vaihdammeko tuotetta, mutta kyllä epoksilattian teko on vaan niin pirun nopeaa, että se kyllä houkuttelee.
Pääkuvassa näkyy lattia kahden käsittelyn jälkeen (valmis pinta) ja alla olevassa kuvassa ensimmäinen kerros valmiina. Kuvista näkee selvästi se, että toisen kerran jälkeen pinta on kiiltävämpi ja sitä kautta liukkaampi.
Kommentit