Keravan passiivitalo
Suunnitelmat valmiit!
Suunnittteluprosessi meni yllättävän nopeasti ja hyvin. Olemme lopputulokseen tyytyväisiä, niistä tuli niin hyvät kuin kyseiselle tontille voi tulla. Autokatoksen olis halunnut muualle, en pääoven läheisyyteen, mutta tontin kapeus ei muuta järkevää lopputulosta mahdollistanut. Kuinka prosessi sitten eteni?
Heti alusta alkaen oli tarkoitus rakentaa talo kellarikerroksella, joten talo on siinä mielessä kaksikerroksinen. Maan pinnalla olevaan pääkerroksen meillä itsellä oli kohtuullisen tarkat suunnitelmat. Ne hiukan muuttuivat, mutta idea pysyi samana: Makuuhuonet ovat talon toisessa reunassa ja oleskelutilat toisessa. Tarkoituksena on, että makuuhuoneissa saa olla rauhassa ja esimerkiksi olohuoneen metelit eivät sinne kantautusi. Nyt välissä ei ole täyttä seinää kuten alkuun ajattelimme, mutta käytännön elämisen kannalta läpikulku molemmista reunoista on varmasti parempi. Jotta äänitasot makuuhuoneissa pysyvät matalina on ne tarkoituksena varustaa desibeliovilla. Onko se sitten liioiteltua vai? Käytäntä nähdään sitten kun talo on valmis :)
Yläkerrassa on panostettu tiloihin joissa eniten vietetään aikaa, siksi niille on varattu reilusti neliöitä. Takan sijainti on arkkitehdin "erikoinen".
Alakerrassa on sitten paljon varasto- ja harrastustilaa. Alakerran erikoisuus on kuivaushuone. Semmoisesta on kokemusta edellisestä rakennusprojektista ja voin sitä lämpimästi suositella. Reilun neljän neliön koppi riittää. Vaatteet eivät ole koskaan tiellä ja lakanoillakin on hyvä paikka kuivua. Ilmastointi pitää huolen siitä, että huoneessa on hyvä ilma ja pyykit ovat raikkaan tuoksuisia :)
Kommentit