Keravan passiivitalo

Tarinoita passiivitalon elämästä...
Fontin koko: +
lukuaika 1 minuuttia (184 sanaa)

Harjannostajaiset

Harjannostajaiset

Yksi tärkeä etappi rakennusprojektissa on nyt saavutettu. Katto on saanut aluskatteen lisäksi tiilen päällensä. Epäviralliset harjannostajaiset vietettiin oman perheen kesken ja limun lisäksi oli tarjolla korvapuustia :)

Tiilien latominen katolle on varsin mukavaa ja helppoa hommaa kun ruoteet ja muut on tehty ohjeiden mukaisesti. Raskain osa on tietysti tiilinippujen kanto ruoteille, mutta koska meillä on käytössä erittäin hyvä kuukulkija otettiin tiilet aina sen korista ja se hiukan kevensi urakkaa. Ainoa hidastava tekijä oli alla olevassa kuvassa olevat kuumaliiman pisarat. Niiden tarkoitus on tietysti olla tiilien välissä ja suojata niitä naarmuuntumiselta. En tiedä johtuuko siitä, että liimat olleet paikallaan reilut neljä kuukautta, mutta sitkeästi olivat kiinni. Osan sai sormella/kynnellä pois, mutta suureen osaan piti käyttää mattoveistä.

A-tiilikatteen tasainan Aava tiili oli asentajan kannalta oikein mukava. Sen päällä on helppo kävellä ainakaan minä en onnistunut rikkomaan yhtään tiiltä astumalla tiiltä arkaan paikkaan. Näin kävi useammalle tiilelle viime kerralla kun kyseessä oli perinteinen aallonmuotoinen tiili.

Ilma on nyt niin hyvä ja jatkuu vielä samanlaisena joten taitaa olla seuraavaksi aika laittaa räystäslaudat paikoilleen ja maalata ne lopulliseen väriin. Sitten on mukava asentaa rännit ja katto saa viimeistellyn ulkonäön.

Samanlaiset artikkelit

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja. Voit kommentoida, jos haluat.
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
tiistai, 18 maaliskuu 2025