Keravan passiivitalo

Tarinoita passiivitalon elämästä...
Fontin koko: +
lukuaika 1 minuuttia (287 sanaa)

Aloittelija laatoittamassa

Aloittelija laatoittamassa

​Vaikka toinen talo on rakenteilla ja useita rementteja on tehty, en ole ikinä aikaisemmin laatoittanut. Homman on tehnyt aina ammaatilainen tai ystävällinen sukulainen. Onneksi homma on nykyään helppo opetella. Ensiksi mennään youtubeen ja katsellaan pari videota, jossa ammattilaiset kertovat kuinka homma tehdään. Sitten vaan välineet kuntoon ja kokeilemaan. Koska hommaa en ole aikaisemmin tehnyt piti perjantaina vieraila Keravan RTV:ssä hakemassa asiaan kuuluvat tarvikkeet. Hyvän palvelun lisäksi sain erittäin hyvät työkalut!

Naapurissa nöin mitä honkkarin 20 euron laattaleikkuri tekee.....enemmän tuhoa kuin kunnon jälkeä. Siksi sijoitin hiukan enemmän leikkuriin ja täytyy myöntää, että hyvä leikkuri tuli ostettua. Hintaa leikkurilla oli tarjouksessa 75 euroa.

Päätin laittaa ohjurin tavallista korkeammalle (kahden laatan korkeuteen, koska alareunassa putket tulevat seinästä ja aloitus olisi ollut vaikea tehdä) ja siitä oli helppo lähteä ylöspäin. Kuten yhdessä katsomassani videossa todetiin, on laastit nykyään niin hyviä, että ohjuria ei välttämättä tarvittais. Laitoin aina rivin laattoja ja sitten nostin niitä ylöspäin ja laitoin langan väliin. Nopeaa ja yksinkertaista. Ainoa paha moka meinasi käydä seinän puolivälissä. Päätin ennen langan laittoa ja laatan nostoa laittaa lisää laastia seinälle. Mielestäni siinä ei montaa minuuttia mennyt, mutta laatat eivät meinannut liikkua enää millään. Laastikauhan avulla sain niitä hiukan liikuteltua ja narun laitettua laattojen väliin, mutta opin kerrasta. Ensin narun laitto ja sitten vasta muut liikkeet.

Laatoituksessa meillä kävi  myös melkoinen tuuri. Koska laatta on kokoa 10 * 30 cm päätimme, että ladon ne tiililadonnalla, eli uusi rivi alkaa aina puolikkaalla. Täydellä laatalla kun aloitin niin rivin loppuun meni juuri puolikas, joten toinen puoli käytettiin seuraavan rivin alkuun. Eli koko seinä meni kokonaan ilman hukkaa! Vähempi määrä leikkuuta nopeutti hommaa melkoisesti ja muutaman tunnin jälkeen seinä tuli valmiiksi.

Seuraavaksi pitää tehdä iso päätös, laitetaanko tummaa saumausainetta vai valkoista? Olemme kallistumassa tummaan, jotta wc:stä ei tule ihan streliilin valkoista...

Samanlaiset artikkelit

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja. Voit kommentoida, jos haluat.
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
lauantai, 08 helmikuu 2025