Keravan passiivitalo

Tarinoita passiivitalon elämästä...
Fontin koko: +
lukuaika 1 minuuttia (261 sanaa)

Asuminen on edelleen edullista

Aurinkopaneelit asennettu katolle Aurinkopaneelit asennettu katolle

Kuten aikaisemmin olen kirjoittanut, oli yhtenä rakentamisen tavoitteena tehdä talo, jossa olisi edullista asua. Varmasti kaikki on viimeisten muutaman kuukauden aikana huomannut uutisista, että sähkönhinta on noussut. Eli mitä vähemmän sähköä kuluu, sitä halvemmalla pääsee.

Kuten alla olevasta kuvasta näkee, meni meillä vuonna 2021 hyvin tarkkaan 1000 kWh enemmän sähköä kuin vuonna 2020. Siihen on yksi hyvin selvä syy, joka ei liity sinänsä asumiseen. Ostimme ladattavan hybridin, ja sitä olemme ahkerasti ladanneet. Latauksen osuus kokonaisuudesta on noin 1300 kWh. Pieni epätarkkuus luvussa johtuu siitä, että en saanut heti asennettua mittaria, joka kertoisi sähkön määrän, joka autoon syötetään. 1127 kWh meni mittarin läpi ja siitä määrästä 25% tuotettiin omilla aurinkopaneeleilla ja 75 % ostettiin sähkölaitokselta. Kesällä arvatenkin suurin osa saatiin auringosta, mutta kun syksy alkoi hämärtymään, alkoi ostetun sähkön osuus kasvamaan. Myös auton kulutus lisääntyy, kun kelit kylmenevät.

Kulutusta on tietysti kahtena viimeisenä vuonna lisännyt myös koronan takia tehty jatkuva etätyö. Ruokaa tehdään hyvin usein kaksi kertaa päivässä ja muutenkin jatkuva kotona oleminen lisää tietysti sähkön kuutusta.

Sähkönkulutus viime vuosina

Menee sähköä auton lataamiseen tai ei, niin noin tuhannen euron kustannus vuositasolla ei ole mielestäni paha. Tottakai sitä pienentää kesällä asennetut aurinkopaneelit. Sähköä tuli myytyä viime vuonna 2932 kWh, joten kesällä taisi olla 4 kuukautta, että sähkölaskua ei tullut ollenkaan. Paneelien asennus oli kesällä melkoinen projekti ja siitä kerron seuraavaksi.

Mutta edelleen suosittelen kaikkia miettimään taloa rakentaessa tai remontoidessa toimenpiteitä, joilla energiaa saisi pitkässä juoksussa säästettyä. Yleensä lisäinvestointi ei ole suuri ostohetkellä, mutta investoinnilla on usein +10 vuotta aikaa tahkoa sitä säästöä koko ajan.

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja. Voit kommentoida, jos haluat.
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
12.08.2022