Keravan passiivitalo
Ikkunat ja niiden asentaminen
Ikkunoiden asennus on katon päälle saamisen jälkeen seuraava merkittävä etappi. Nyt sen aika koitti myös meille. Koska valtaosa ikkunoista on kiinteitä ja suuria, päätimme antaa ikkunoiden asennuksen ammattilaisten hoidettavaksi. Ikkunafirman oma asennushinta oli vaan niin suolainen, että päätin kysyä asennusta muualta. Jälkikäteen voin sanoa, että kyllä kannatti. Ilkka Piironen apurinsa kanssa hoiti homman tyylillä ja vaikka homma tehtiin tuntityönä oli tahti urakkavauhtia. Isot ikkunat tosin ei nouse paikalleen ilman ulkopuolista apua ja facessakin useasti suositeltu Leinolift Oy tuli imukuppinostimen kanssa paikalle. Täytyy kyllä sanoa, että iso nosturi ja imukuppi on vallaton yhdistelmä. Ikkunat nousivat nopeasti ja turvallisesti paikoilleen. Takapihan suunnasta maahan on yli kolme metriä ja muutenkin sijanti oli hankala, mutta isolla nosturilla nosto onnistui naapurin pihalta (siitä heille iso kiitos). Yhdyn muihin suosittelijoihin, ilman imukuppia olisi homma kestänyt huomattavasti kauemmin ja ollut riskialttiimpaa.
Mutta ei kaikki silti sujunut kuin elokuvissa. Mukana ollut imukuppilaite oli noin 10cm liian leveä meidän kapeimpiin ikkunoihin. Tarkoitan siis niitä jotka alunperin ajattelimme laittaa nosturilla, mutta jouduimme laittamaan käsipelillä. Sitä varten laitettiin karmeihin vastapuut, että vahinkoa ei pääse tapahtumaan. Kuvassa ne ovat vielä paikallaan. Eli ennen imukupin tilausta varmistakaa mikä teidän ikkkunoiden leveys on ikkuna-aukon osalta ja varmistakaa tilaamaltanne yritykseltä, että imukuppilaite mahtuu haluttuihin ikkunoihin.
Alla muutama kuva asennuksesta.
Oven vieressä oleva iso ikkuna on tehty yhdestä osasta. Siinä on vaakapalkki ulkonäkösyistä ja hyvin
se näyttää täsmäävän vieressä olevaan oveen ja sen päällä olevaan ikkunaan.
Imukupilla pysyy iso ja painava ikkuna helposti paikoillaan.
Takapihan ikkunoiden jälkeen kaikki ikkunat saattin asennettua samasta paikasta eikä nosturia tarvinnut siirtää, varsin kätevää.
Osa ikkunoista nostettiin ensin kyytiin, jotta takapihalle päin olevat ikkunat saadaan asennettua. Emme lähteneet purkamaan lavoja, koska ikkunat olivat hyvin pakattu.
Hiukan huonosti näkyy, mutta tammen sävy karmissa on mielestämme oikein hieno. Tarkkasilmäiset näkevät myös karmin ja betonin välissä olevan teipin. Se teipattiin ennen ikkunan asennusta karmiin ja uretaanin asentamisen jälkeen loppuosa siitä liimataan betoniin. Tällä tavalla ikkunan ja seinän liitoksesta pitäisi tulla erittäin tiivis. Teippaaminen hidasti jonkin verran asennusta, mutta toivottavasti se palkitaan tiivimpänä talona.
Kommentit