Keravan passiivitalo
Bitumikermiä, eristettä ja patolevyä
Muutama päivä sen jälkeen kun Potius sai kellarin täydentävät valut tehtyä päätin aloittaa bitumikermin asentamisen, jotta maantäyttö kellarin seinää vastaan voitaisiin tehdä mahdollisimman pian. Yllä olevassa kuvassa on ensimmäisten kermien asennusten jälkeä. Alku oli hiukan hankalaa, mutta sitten se lähti sujumaan. Tärkeää oli ensin kosaanilla kuivattaa seinän betoni pintakuivaksi ja sitä kautta varmistaa hyvä tartunta. Erillistä tartunta-ainetta en käyttänyt, koska myös ilman sitä pärjää. Kermi pitää saada riittävän kuumaksi, jotta piki tarttuu hyvin betoniin, mutta toisaalta ei liian kuumaksi jolloin piki meinaa tulla ulkopinnasta läpi. Icopalin sivuilla oli asiaan kuitenkin hyvät ohjeet ja niiden avulla työ sujui vallan mainiosti parin harjoituskappaleen jälkeen.
Alla olevassa kuvassa näkyy mitä seuraavaksi tapahtui. Kermin asentamisen jälkeen asennettiin ensimmäiset 100mm EPS eristettä seinään kiinni. Ensin poralla merkki eristeen läpi betoniin ja sitten varsinainen reiän poraus. Sitten muoviholkki paikalleen ja muovinaula perään. Yritän muistaa ottaa niistä kuvat, koska niiden avulla työ kävi vallan mainiosti.
(Kuva puuttuu vielä...)
Talo kun oli kierretty tällä 1m korkealla bitumikermillä, laitettiin ensimmäiset 100 viisteen yläreunaan. Taas talo ympäri ja seuraavaksi 50mm ja 100mm levyt 250mm pitkällä muoviruuvilla kiinni. Alla kuva miltä seinä näyttää nyt, kun alareunassa on yhteensä 250mm EPS eristettä. Seuraavaksi laitetaan levyt edellisten yläpuolelle ja lähdetään nostamaan eristekerrosta ylöspäin.
Kun tätä 250 kerrosta ollaan saatu maan pintaan asti asennettua, laitetaan niiden eteen patolevy. Patolevyä vasten tehdään sitten maantäyttö vettä läpäisevällä sepelikerroksella.
Kommentit